Nukkumatti on kateissa jo kolmatta päivää, ei se halua heittää unihiekkoja ainakaan tänne. Ei edes, vaikka otin Ataraxia 50 mg, Azonaa 50 mg ja Insominia 10 mg. Tänään pitäisi olla hoitokokous, tarvitsen täysjymäyttäjän, jonkun, jolla nukkuu varmasti, jos joutuu hiippailemaan yöllä kansliaan. Mutta onko vahvempiin bentsoihin järkevää siirtyä? Ei minun mielestäni. Insomin on jo vahva.
Kroppa on jatkuvassa stressitilassa. Siksi se uni ei varmaankaan tule. Ketamiinihoito ei onnistu. Sitä mä olen surrut viimeviikosta lähtien, ja jopa siitä kirjoittaminen on vaikeaa. Itkettää. Kymmenen vuoden takainen päihdemerkintä, huumeidenkäyttäjä, minä. Huumeidenkäyttäjät eivät saa ketamiinihoitoa. Huumeidenkäyttäjiä, tyhmiä teinejä, rangaistaan kymmenen vuoden takaisista virheistä. Jos mä vaan olisin tiennyt. En olisi koskaan koskenutkaan mihinkään. Mutta Salida, 16-vuotias, silmät mustiksi maalattuina, oli typerä, kapinallinen teini, jolla oli äärimmäisen paha olla. Teini, joka oli rikkonainen.
Vaikutti siihen päätökseen muutkin syyt. ”Potilaan psykoosiriski on merkittävän korkea, ei voida sulkea pois skitsofrenistyyppistä psykoosioireilua sairauskertomuksen mukaan. Sekä aiemman huumeidenkäytön takia ketamiinihoitoa ei voida suositella.”
Tiedättekö, miltä tuntuu, kun viimeinen keino voida paremmin, viedään pois? Se tuntuu nyrkin iskulta palleaan, avarilla lyönniltä suoraan päin kasvoja. Enkä ole viime kesää lukuunottamatta halunnut kuolla näin paljon. Kuinka paljon joutuu kestämään, että se on tarpeeksi ja saa vaan luovuttaa? Minä pelkään kuolemaa, mutta samalla en näe muutakaan tunnelin päässä. Ei valoa. Ei ulospääsyä. Ei mitään.
Tiedän, että ketamiinihoito ei ole lopullinen ratkaisu. Se auttaa puoli vuotta korkeintaan. Mutta puolessa vuodessa olisi ehtinyt rakentaa elämää eteenpäin. Olisi ehtinyt palata balleriinaksi, ehkä. Jos fyysinen kunto olisi antanut periksi. Jos kuuloharha/pakkoajatus syömiskiellosta olisi tarpeeksi vaimea. Olisin matkustanut. Olisin käynyt toisessa kotimaassa. Olisin tavannut ystäviä enemmän, sillä tuntuu, että olen laiminlyönyt heitäkin. En päässyt E:n synttäreille, koska olen edelleen suljetulla. Jos... jos olisin vaan saanut mahdollisuuden koittaa sitä hemmetin ketamiinia, jos se olisi toiminut. Niin paljon minä laskin sen varaan, koska niin laski myös hoitohenkilökunta, sillä nykyään edes juon todella harvoin alkoholiakaan.
Ehdin jo luottaa hoitajiin ja lääkäriin ja itseeni ja sitten se matto vedetään jalkojen alta. Sanotaan vaan, että pitää keksiä toinen hoitomuoto. Vittu, helpommin sanottu kuin tehty. Lääkkeille olen suurimmalle osalle allerginen. Sähköön en enää mene, koska se teki minusta äärimmäisen sekavan ja muistamattoman, eikä edes auttanut mielialaan. Helpommin sanottu kuin tehty, en minä jaksa ryömiä pohjamudissa, koittaen keksiä keinoa selvitä. Minä olen loppu. Niin loppu, että hampaiden harjuu tuntuu vaikealta. Kierrän aidatun pihan kerran ympäri viileässä syysilmassa ja väsyn. Väsyn vierailijoista. Väsyn ihan kaikesta.
