Minullahan pitäisi mennä ihan hyvin. Ulkona on lunta valkeanaan ja pimeys on vallannut pohjolan. Lunta tupruttaa tasaiseen tahtiin lisää, niin, että kinokset ovat korkeat. Minä katson maisemaa suljetun osaston ristikkoikkunan takaa. Vaikkakin suurimman osan päivästä pidän verhoja ikkunan edessä. Olen niin väsynyt, että haluan maata vain pimeässä huoneessa.
F33.30 - toistuvan masennuksen vaikea, psykoottinen masennusjakso, mielialan mukaisia psykoottisia oireita ja F60.31 - epävakaa persoonallisuushäiriö, rajatilatyyppi, kertoo Kanta taas.
Mutta nyt on talvi. Pitäisi mennä hyvin. Kesäisin menee huonosti, koska en kestä valon määrää. En nuku ja menen psykoosiin ja masennun. Nyt on talvi, en nuku, olen masentunut ja kai psykoosissakin.
Hoitaja koputtaa huoneeni oveen, ja haluaa keskustella. Istuudumme pyöreän pöydän ääreen. Minä kerron, etten jaksa. Olla olemassa. En jaksa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä synkemmiksi masennusjaksot käyvät. Myönnän, että tahtoisin nukkua pois. Myönnän kaiken. Itkettääkin taas niin hemmetisti, mutta itku ei tahdo tulla. Olen liian turta. Melkein kaikelle.
Kaikelle paitsi täällä olemiselle. Tänään on erityisen vaikea päivä jaksaa. Temestan voimin pääsen suihkuun, mutta peilistä tuijottaa kalpea raato. En sentään enää paina 38 kiloa, mutten voi sanoa näyttäväni terveeltä. Silmät ovat väsyneet ja suupielet alaspäin. Hiuksia en ole harjannut moneen päivään, enkä hampaitakaan tänään. Onneksi suihkun jälkeen oli hieman freesimpi olo. Silti olen kyllästynyt osastoihin. Niiden rutiineihin. Hoitajiin. Lääkäreihin. Lääkkeisiin. Kaikkeen.
Hoitaja lupaa psykologisten testien kiirehtimistä. Sillä minulla on ollut psykoottisia oireita Abilifysta huolimatta masennusjaksojen välillä. Joskus on tunne, että osaan ennustaa, ennustan pahoja asioita. Ihmisten sairastumisia ja kuolemia. Välillä äänet kommentoivat tekemisiäni, vaikken olisikaan supermasentunut. Ehkäpä masennuspainotteinen skitsoaffektiivinen häiriö?
Pelottaa. Sillä on huonompi ennuste kuin mielialahäiriöillä. Toisaalta taas, lääkitys on jo samanlainen kuin siihen käytettäisiin. Tasaajaa, antipsykoottia, antidepressanttia...
Lääkäri yrittää painostaa sähköhoitoon, mutta en millään haluaisi. 2017 vuoden muistot siitä ovat aivan liian huonoja. Se ei purrut masennukseen ja menetin vain muistini totaalisesti niin, etten muista edes vuoden 2016 lopputapahtumia. Edelleen nimimuistini on kovin huono ja saan blackoutteja kesken ajatuksen tai puheen. Sitä paitsi, kouristelujen jälkeen joka paikkaan sattui ihan tajuttomasti ja migreeni oli taattu.
Sain onnekseni kompromissin aikaiseksi ja lääkäri määräsi jokseenkin harvoin käytetyn lääkkeen; Edronaxin. Netti tietää kertoa, että Edronax, eli reboksetiini on NRI-lääke ja saattaa olla tehokas muille hoidoille reagoimattomalle masennukselle. Se on melkeinpä viimeinen oljenkorteni, sillä ketamiinihoito evättiin vuosien takaisten virheiden takia. Olen polttanut joskus maria, mutta nuoret tekevät virheitä. Ehkä olen vieläkin hieman katkera. Tai olenkin. Vittu, siitä on kymmenen vuotta aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti