What's up?

Pitäisi aloittaa Voxran ja Lamictalin lisäksi Cipralex 5 mg, mutten ole saanut aikaiseksi. Osittain kai kyse on väsymisestä, en jaksa ajatella raha-asioitani, en jaksa stressata riittääkö eläke kaikkiin lääkkeisiin. Toisaalta minua epäilyttää, että onko lääkkeistä edes mitään oikeaa hyötyä, kärsinkö vaan sivuoireista ilman todellista apua ja muutunko hullua hurskaammaksi kasvattamalla lääkemäärää. En tiedä. En tosiaan tiedä. Mistään. Mitään. Oikeasti. Polilla ollaan huolissaan, koska masennusjakso on ollut niin vakava. Suosittelivat päiväosastoakin, mutta en tiedä siitäkään. En mä halua, en mä tahdo viettää elämääni osastoilla. Olen saanut tarpeekseni niistä jo tältä vuodelta.

En tiedä, mitä sanoisin. Se tunne, kun sanottavaa on paljon, muttei sittenkään ole. Kun kyllästyttää, mutta samalla tahtoo yrittää. Nautinhan ennenkin niin paljon kirjoittamisesta. Nykyään en nauti mistään, ainakaan täysillä. Sain hetkellisen innostuksen värittää värityskirjaa ja olenkin värittänyt tunteja paeten sisäiseltä tuskaltani, mutta tänään on sellainen päivä, etten jaksa edes sitä. On vain minä ja paha oloni, jota en saa millään purettua ulos. Eivät edes pimenevät illat lohduta, sillä mitäs jos en enää nousekaan? Tunnen itseni liian heikoksi. Ihan liian heikoksi ja väsyneeksi.

Mä. En. Jaksa. En jaksa. Se kaiketi on se, mitä haluaisin sanoa, mutta olen niin kyllästynyt toistelemaan sitäkin. Kuka enää edes ottaa tosissaan? Mä haluan vaan kuolla pois, on toinen lause, jonka haluaisin sanoa ääneen. En tiedä, kuinka tosissani, mutta sen tiedän, etten ole ollut näin tosissani ainakaan pariin vuoteen, jos edes kolmeen. Ehkä tahtoisin vaan nukkua. En elää, mutten kuollakaan.

En edes tiedä, mikä on niin pielessä, että kaikki elämänhalu on kadonnut. Muistan liian hyvin sen, mitä oli pari vuotta sitten. Tunnen sen nuoremman Salidan sisimmässäni. Sen, joka halusi olla joka päivä vaan kännissä. Sen, joka laski kerrostalojen kerroksia ja mietti, kuinka korkealta hyppäämällä kuolee. Sen, joka nukkui päivät ja itki yöt. Mutta se oli kai ymmärrettävää tai ymmärettävämpää, koska se oli toipumassa asioista, joista se päätti olla puhumatta. Ehkä silloin syy oli päihteissä, ehkä en nukkunut tarpeeksi, ehkä en syönyt tarpeeksi, ehkä silloin en siivonnut tarpeeksi. Ehkä olin siksi niin pohjalla. Nyt tuntuu, ettei minulla ole oikeutta, eikä mitään syytä olla näin masentunut tai tuntea samoja tunteita ja ajatella samoja ajatuksia. Olen yrittänyt. Olen yrittänyt nukkua, syödä, siivota, olla juomatta joka viikonloppu, muttei mikään auta tai onnistu. Minä vain olen, kuihdun, kuolen.