Olen varmaan kirjoittanut miljoona kerta, että tämä vuosi on ollut elämäni raskain. Sitä se todella on ollut. En koe, että paha olo olisi hellittänyt vieläkään. Nyt siitä on kohta puoli vuotta, kun masennusjakso päätti uusia täydellä voimallaan. Viime päivinä pakkoajatukset ovat taas hiipineet varkain mieleeni. Ahdistavaa. Niin helvetin ahdistavaa ja raskasta. Eikö tämä koskaan lopu, lääkityksestä huolimatta? Ensimmäistä kertaa myös pelkään olevani liian huonona päästäkseni matkustamaan. Päivät kiitävät vauhdilla eteenpäin, eikä joulukuuhun ole pitkä aika.
Mitä siis osastolle kuuluu? Lauantaina sitten kesken kotiloman allergisoiduin Lamictalille. Nyt ottaa päähän ja muuten ihan vitusti ottaakin. Kerrankin luulin löytäneeni lääkityksen, joka ei vie koko persoonaani pois, ja sitten totta kai saan sellaisen reaktion, että olin kauttaaltani punaisten laikkujen peitossa, enkä saanut henkeä. Luojan kiitos, mulla on inhaloitavaa kortisonia kotona allergioiden varalle, joten selvisin ilman päivystysreissua. Harmittaa ihan vietävästi, vaikka tilalle nyt vaihdettiinkin sitten Deprakine. Sen sivuvaikutukset eivät kuulosta vaan kovin houkuttelevilta. Miten olisi hiusten lähtö, monirakkulaiset munasarjat tai maksavaurio? Houkuttelevaa? I think, I'll pass. Deprakine ei ole ainakaan vielä tehnyt musta typerää zombia, jonka ajatus leikkaa etanan vauhtia. Mutta silti, siitä huolimatta harmittaa. Lamictal olisi muuten sisältänyt vähemmän haittavaikutuksia. Paitsi sen ihottuman. Se helvetin ihottuma, joka voi tulla missä vaiheessa hoitoa tahansa, vaikka olisi popsinut sitä pilleriä vuosikaudet.
Harmittaa, harmittaa, vituttaa. Koen, että tarvitsen tunteitani, vaikkakin ne ovat raskaita. Pelkään, että Deprakine poistaa niitä liiaksi. En minä ole minä, jos en tunne mitään. En minä ole minä, jos en saa vuotuista siivousmaniaani. Tarvitsen tunteeni ollakseni luova.
Nykyään myös joudun nukkumaan huonekaverin kanssa ja se tekee mut ihan hemmetin väsyneeksi. Missä asiassa nyt en olisi herkkä, mutta ainakin toisen kanssa samassa huoneessa nukkumisesta ei tule mitään. Kunnon yöunet ovat jo monena päivänä jääneet väliin. Vaikka miten koittaisin käyttää korvatulppia, herään silti joka ikiseen pieneenkin käännähdykseen tai äännähdykseen. Kämppikselläni on vaan niin eri unirytmi kuin minulla. Siksi olenkin siirtynyt useampana päivänä nukkumaan sohvalle aamuyöstä. Kiellettyä tai ei, mutta en halua taas seota sellaiseen kuntoon valvomisesta, että joudun suljetulle. Eräskin viikko aloin saada rytmihäiriöitä valvomisesta, enkä oikeastaan kyennyt mihinkään aktiviteettiin, vaikka kovasti yritettiinkin painostaa. Sain sentään beetasalpaajaa, kun luulin oikeasti sydämeni sanovan itsensä irti. Hoitsujen pitäisi itse ensin nukkua 2 tuntia kaksi kertaa viikossa ja loput pätkittäistä 6h unta ja sitten koittaa pysyä päivisin jalkeilla. Helppo se on sellaisen ihmisen sanoa, joka tuskin tietää tuon taivaallista siitä, mitä unettomuus ihan oikeasti, tosissaan on.
Huonon nukkumisen takia kotilomat ovat menneet, miten ovat menneet. Suurimman osan ajasta olen nukkunut ja hereillä ollessani olen liian väsynyt tehdäkseni mitään. Lääkkeet jäävät ottamatta, sillä joko en halua typerää tasaista oloa tai sitten pelkään sivuvaikutuksia. Olen nimittäin saanut kaksi kertaa elämäni aikana anafylaksian lääkkeiden takia ja ne ovat jättäneet muhun sellaiset traumat, että pelkään nykyään jokaista lääkettä. Tiedostan ihan itse, ettei lääkkeiden jättämättä ottaminen ole järkevää, mutta impulssit ja pelko vaan useimmiten voittavat, jos olosuhteet eivät ole valvotut.
Kaverin synttäreistäkin oli vaikea kieltäytyä, sillä pelkäsin loukkaavani ja suututtavani toisen jättäytymällä pois. Ihan sama, millä syyllä. Meinasin jo perua vointiini vedoten, mutta sitten muistin, miten itsekäs paska olisin ollut ja pakkoajatukset itsensä vahingoittamisesta palasivat voimakkaana, joten hammasta purren sitten vaan menin sinne, vaikkei ollenkaan olisi huvittanut sosialisoida. Vieläpä suurimmaksi osaksi tuntemattomien ihmisten kanssa. En minä osaa smalltalkata. En mä osaa. En osaa olla vieraiden ihmisten seurassa luontevasti.
Jotenkin olen myös niin uupunut, rämmin epätoivoisessa suossa, niin en tosiaan tiedä, miten selviän ensi viikonlopusta kotilomalla. Sitä paitsi koen kotilomat painostamisena. Minä nyt vaan olen epävakaa ja asetun sairaalaan liiaksi. Muut saavat kyllä valita lomansa vointinsa mukaan, mutten minä. Sekin mua tässä touhussa kyrpii.
Sentään joitain asioita olen saanut sairaalan avuin eteenpäin. Ainakin aletaan hakea korotettua hoitotukea, koska Kelan tantat olivat sitä mieltä, että mulla voisi olla jopa mahdollisuus saada sitä, koska oikeastaan olen ollut melkein koko vuoden sairaalassa. Tammikuussa, huhtikuussa, kesäkuussa, heinäkuussa ja nyt syyskuusta eteenpäin. Vointikin on huonompi kuin aikoihin. Tuntuu kuin olisin vaeltanut vuoden läpi jonkun helvetin.
Muuten tykkään tästä meidän potilasporukasta. Ehkä senkin jättäminen aikoinansa sitten tuntuu haikealta, koska viimeistään joulukuussa kotiudun, kun lähden reissuun. Olen kutonut sukkia naisen kanssa, jonka tapasin ensimmäisen kerran osastolla joskus kolme vuotta sitten. Nuorempiin potilaisiin olen taasen tartuttanut kiinnostuksen rakennekynsiä kohtaan.
Silti mulla on sellainen olo, että mä pelkään. Ihan helvetisti. Tätä koko elämää.
(tämä on täysin turhaa nirpitystä pikkuasiasta joka ei ollut tekstin pääkohta mutta: hoitsuillakin voi olla hyvinkin omakohtaista kokemusta unettomuudesta ja yhdestä jos toisesta asiasta, kuin myös omaa jopa rankkaakin mielenterveys- ja päihdetaustaa)
VastaaPoistaNiin voi, mutta nuo neuvot ja ymmärtämättömyys siitä, että se uni tulee väkisin jossain vaiheessa, kielii siitä, ettei henkilöllä ole tuon taivaallistakaan aavistusta lamauttavasta unettomuudesta.
Poistapitäiskö sitten sanoa et sä et varmaan nukahda ikinä? mitä haluaisit sitten sanottavant t. hoitsu. on meillekin hemmetin vaikeeta keksiä aina se just oikee asia sanoa joka just sitä tiettyä henkilöä miellyttää varsinkin kun potilaat ja työpaikka vaihtuu niin vikkelästi. kyllä se uni tulee viimestään viikon jälkeen, jos ei tuu niin sit tulee kuolema ja aivot kärsii. en kuitenkaan usko et osastolla kenenkään annettais valvoa niin kauaa et se on oikeesti vaarallista, vaikka mistäpä minä mitään tietäisin
PoistaNo voi kuule, on mulle noinkin sanottu. Ja vamaan itsekin olen ollut sitä mieltä. Oletko sä ollut koskaan töissä psykan osastolla? Esimerkiksi suljetullahan porukka on juuri siksi, että ne on valvoneet viikkotolkulla. Itsekin olin kesällä juuri sen takia siellä. Ei siihen kuole, tulee vaan harhaiseksi. Se on ihmisestä kiinni, että miten se uni tulee, mutta mulle ainakin henk.koht on entistä vaikeampi nukahtaa, jos olen valvonut pitkään, koska käyn niin ylikierroksilla. Todellakin joillain osastoilla annetaan valvoa ihan niin paljon kuin sielu sietää. Tenoxin saa ja jos ei auta, niin voi voi, eikä kellään ole aikomustakaan tehdä asialle yhtään mitään.
PoistaKyllä töissä on varmasti kiire itse kullakin, mutta se ei oikeuta huonoon kohteluun. Olen mäkin joskus ollut töissä ja kyllä, yhtä paskoilla yöunilla kuin mitä saatan nytkin nukkua. Silti en asiakkailleni koskaan tiuskinut tai mitään muutakaan. Tässä tekstissähän ei käy kaikkea ilmi, koska jos kirjoittaisin yksityiskohtaisesti, niin tunnistusvaara olisi aika suuri. Sen verran voin sanoa, että joihinkin tilanteisiin on esimieskin puuttunut, eikä kyse ole ollut pelkästään mun loukkaantumisesta joatain "pikkuasiasta."
Ja kuten itse sanoit, viikon valvominen tekee kropalle hallaa. Suljetulle joutuessani mulla oli väärä sinusrytmi valvomisen takia. Vasta siellä mä sain sellaisen annoksen lääkettä, että nukuin väkisin. Nyt kun tässä kirjoittamassani tapauksessa ei voitu millään uskoa, että sydän ei kestä tollaista valvomista.
Poista"eikä kellään ole aikomustakaan tehdä asialle yhtään mitään"? mitä sitten pitäisi tehdä? minä antasin kaikille tenox 1000mg jos voisin mut en voi. Ja mitäs järkeä siinä olis kun se unettomuus silti jatkuu ja aina pitää määrätä edellistä isompi annos, mitä siitä sun mielestä seuraa? vanhuksille voi koko ajan suurentaa annosta loputtomiin mut ymmärrät varmaan sanomattakin minkä takia se on sillon perustellumpaa. ehkä joissain tapauksissa nuoremmillekin voi tehdä niin mut harvoissa. Joo totta kai, enhän mäkään koskaan tee mitään virheitä ja vaikka oon tosi väsynyt ja kiireinen niin oon silti maailman ainut ihminen joka ei koskaan tiuski eikä koskaan tehnyt mitään, en koskaan ikinä oo kertaakaan tehnyt niin vaikka olisi miten paljon stressiä tahansa (sarkasmia)
PoistaVoi hyvää päivää. Mistä sinä tiedät, millainen minä olen ollut työelämässä? Käsi sydämellä voin väittää, etten ole koskaan ainakaan ilkeä ollut asiakkailleni, en edes väsyneenä, koska väsymys/stressi ei yksinkertaisesti oikeuta sitä, eikä se vaan sovi mun etiikkaani. Väsymykseni ei muutenkaan ole asiakkaiden vika, joten miksi ihmeessä tehdä heitä sijaiskärsijöitä vain siksi, että itselläni on paha olla? Jos sulle väsymys oikeuttaa tiuskimiseen, niin fine.
PoistaVirheitä sattuu jokaiselle, totta kai, mutta toiset virheet ovat vaan suurempia kuin toiset. Toki riippuu ihan omasta maailmankatsomuksesta, mikä virhe on iso ja mikä ei. Mun mielestäni kuitenkin on aika eettisesti arveluttavaa purkaa pahaa oloaan sairaisiin ihmisiin, olipa kyse sitten psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta. Tietänet kuitenkin, että kipuileva tai sairas ihminen on haavoittuvainen ja herkempi kuuntelemaan negatiivista palautetta, siksi ne asiat jäävätkin mieleen kahta suurempina. Jos nyt jostain syystä onkin ollut töykeä ja tiedostaa sen itsekin, niin siinä kohtaa on varmaankin anteeksipyynnön paikka.
Kait mä nyt tiedän, että toleranssi kehittyy unilääkkeisiin, eikä ole tarkoituksenmukaista määrätä jättiannoksia yhtään mitään lääkettä muille kuin saattohoitopotilaille. Tenox kuitenkaan ei ole maailman ainoa unilääke. Tokikaan jokaiseen pikku-unettomuuteen ei kuulu myöskään määrätä heti jotain Dormicumia. Olisin mä Insominia saanut, mutten halunnut, joten ei kyse ole siitä, ettenkö olisi saanut jotain havittelemaani unilääkettä. Tosin voisin pitää kohtuullisena sitä, että Insominin ottaisin oikeasti pahoina öinä. Ennemminkin kuitenkin kyse oli siitä, että melkoisen harvoin otetaan tosissaan unettomuuden aiheuttamat muut haitat. Miten ihminen, joka ei ole kokenut unettomuushelvettiä, voi vaan tietää, miltä tuntuu, kun ei jaksa kävellä metriäkään enää? Mun mielestä voisi tulla vastaan edes sen verran, että jos potilas on valvonut viikon, niin antaisi sitten nukkua, kun se uni tulee, olkoonkin päivällä. Joo, työelämässä niin ei voi tehdä, mutta nähdäkseni kuitenkin työelämään kykenevä ei valvo viikkoa putkeen. Minä kun en ole juuri nyt töissä mm. juuri tuon unettomuuden takia. Lisäksi se, että niitä unettomuuden aiheuttamia fyysisiä vaivoja ei voida huomioida, vaan saa kiskomalla kiskoa sitä Propralia rytmihäiriöihinsä.
Mikä sua nyt noin risoo, kun kirjoitan oman näkemykseni huonosta kohtelusta? Kenties osuu ja uppoaa jotenkin henkilökohtaisesti? Jos näin, niin kehotan tekemään asialle jotain mitä pikimmiten.
Voisin toki kirjoittaa hyvästäkin kohtelusta, ja olenkin kirjoittanutkin joskus, mutta useimmiten päiväkirjamuotoisesti tulee ennemmin purettua ne negatiiviset tunteet ja ajatukset.
Onhan se nyt väärin että joskus väsyneenä ihan halumattaan saattaa hermostua helpommin tai olla vähemmän kiinnostunut, saattaa vituttaa joku ihan muuhun liittyvä asia joka sitten näkyy ulospäin, saattaa olla vaan huonolla tuulella, saattaa tiuskaista kun ärsyttää, mut ei se nyt kuitenkaan oo mitään oman pahan olon purkamista asiakkaisiin :DDD itse henkilökohtaisesti en ole koskaan missään työssä nähnyt ketään jolla ei olis näitä huonompia väsymyksestä ja siitä johtuvasta stressistä aiheutuvia päiviä jollon ei hermot kestä täysin sitä mitä tavallisesti ja vahingossa vastaa epäkohteliaasti kysyttäessä. jos käyt kassalla jolla on naama vituralla ja epäkohtelias tiuskiva äänensävy nii ethän varmaa attele et se sillä purkaa omaa sisäistä syvää kärsimystään toisiin ja on joka päivä yhtä epäkohtelias eikä koskaan pyydä anteeks keneltäkään? pakko myöntää että oot aika uniikki ihminen jos tää ei millään lailla koske sua mut se taas voi olla syy sille mikset ymmärrä tätä. myöskin se kun teet 20 vuotta samaa hommaa altistaa rutinoitumiselle ja sellaselle turtumiselle josta saattaa myös seurata sellasta vähän ammattitaidottomampaa käytöstä
Poistamiten ne sit pitäis ottaa vakavammin? kerro konkreettisesti miten, mitä tutkimuksia tekisit ja kenelle kun niitä ei kaikille varmasti suostuta tekemään tai lupaa niiden tekemiseen ei anneta? mitä tekisit kun haluaisit jonkun tilan selvitettävän paremmin koska epäilet jotain mutta osastonlääkäri sanoo et en tee? jotkut tulee sen verran vastaan jotkut ei ja se on valitettavaa? viimeinen tietoisku: työelämäänkin kykenevä on joskus saattanut: valvoa viikon, olla katkolla, olla osastolla, käydä lähellä itsemurhaa ja kaikkea mitä voit ikinä kuvitella.
tai no, älä enää ees vastaa. mun alkuperänen pointti oli oikeesti ihan ohimennen mainita että hoitajillakin voi olla itsellään hyvinkin omakohtaista kokemusta, varsinkin kun juuri mielenterveyspuolelle sattuu pyrkimään moni sellanen jolla itellään on jotain sellasta taustaa. voi myös olla ettei ole ja hoitaja on täysi kusipää eikä ymmärrä mistään koskaan mitään, mut niitä on ainakin täältä katsottuna oikeesti vähän ja ne on poikkeuksia. ja koskaan ei oo ainakaan mun osastoille kenenkään annettu kuolla välinpitämättömyyttä et "se on nyt valvonut kaks viikkoa ja sydän pysähtynyt x krt, paras olla tekemättä mitään". tarkotus ei ollut lähteä vääntämään mistään tällasesta näkemysasiasta, niistä kun ei oo mitään järkeä väitellä
Luonnekysymyksiä. Väitän, että toiset vaan sortuu ilkeilyihin helpommin kuin toiset - usko tai älä - mutten normaalistikaan harrasta tiuskimista. Kyllä mä koen ilkeilyn muita kohtaan epäoikeudenmukaiseksi vain, koska MULLA on paska päivä. Juu, "siviilissä" varmaan olen sortunut siihen. Enkä mä kyllä tykkää vituranaamaisista kassoistakaan.
PoistaMun nähdäkseni sinä tämän väännön alotit. Missäänhän postauksessani en kirjoittanut saaneeni kuulla tylyä puhetta. Siitä mainitsin vasta sun kommenttisi jälkeen, että kaikki ei ole turhaa loukkaantumista pienistä, vaan osaan ihan on esimieskin puuttunut. Ärsytti vaan, että käsketään toimimaan täysillä, vaikkei olisi tuntiakaan nukkunut useampaan vuorokauteen. Vasta, kun sä aloit puhua tiuskimisesta ja huonoista päivistä, otin asian esille.
Ja mistä tutkimuksista sä nyt mesoat? Enhän mä ole vaatinut mitään itselleni. En unilääkettä, en tutkimuksia... Ainoastaan toivonut saavani nukkua ja ymmärrystä siihen asiaan. Enkä tässä nyt muutenkaan ole eritellyt yksittäisiä hoitajia, en väittänyt, että KAIKKI ovat sellaisia. Kirjoitin, että NE, jotka väittävät, että viikon valvomisen jälkeen pitäisi vaan sinnitellä hereillä "koska ei päivällä nukuta," voisivat itse kokeilla. Varmasti JOKU voi olla valvomisen jälkeen työkykyinen, mutta MINÄ en ole. MUN mielenterveyteni ei kestä sitä, että ero mun ja työkykyisten välillä taitaa olla juuri tuo.
Edelleen väitän, että jos tietää, miltä unettomuus tuntuu, niin ei kyllä kiellä nukkumista sitten, kun se uni tulee. Enhän mä väittänyt alkuunkaan, etteikö hoitohenkilöstöllä VOISI olla omakohtaista kokemusta. Hassulta vaan tuntuu heittää tuollaisia neuvoja, mikäli kokemusta löytyy.
ei tainnut mennä viesti perille.. sillon kun oot siviilissä tiuskassut niin ootko suunnitellut jotenkin sitä et nyt mä tiuskasen helvetin vihasesti? ootko koskaan kuullu jonkun sanovan et mä harrastan tiuskimista? tai luuletko et joku kassa suunnittelee et "tän vuoron väännän naaman vituralle". ehkä se just kuuli et joutuu tehä tuplavuoron koska joku sairastu tai ei pääse (jota muuten tapahtuu myös siellä hoitoalan puolellakin..) ja kenelle siitä nyt muka tulis ollenkaan huono mieli varsinkin jos on suunnitellut omia mieluisia menoja ja joutuu perumaan ne. no, sanotaan nyt vielä et mä oon väärässä ja alotin koko jutun ja ihan ammattitaidoton kun paljastin olevani inhimillinen ihminen niinkuin sinäkin ja kaikki muut. ens kerralla kun joku sanoo ettei se jaksa ja väsyttää yhyy nii sen sijaan et sanosin et tee minkä pystyt tai anna kaikkes minkä jaksat, voit katsoa sivustakin, vielä hetken kun jaksat niin voit levätä tms. nii sanon et toimi puoliteholla, ei sun tarvii ees yrittää yms. joskus on tosin pakko sanoa et nyt täytyisi vielä vähän aikaa jaksaa. pakko vielä sanoa et jos joku ei oo viikkoon nukkunut ja menee kesken päivää nukkumaan niin en oo kenenkään nähnyt sitä estelevän tai menevän herättelemään sellasta, ellei ole ollut jotain syytä vaikka että pitää kysyä tai varmistaa joku asia tai ellei joku siihen velvoita. sitähän se nukkuva ei tietenkään tiedä vaan ajattelee et helvetti kun nää täälä riivaa mua ja varmasti ihan kiusakseen tulee herättelemään saatana!!!! ihan oikea väite kyllä, että jos ei tiiä miltä se tuntuu niin vaikeeta ymmärtää mut siitä asiasta on sun näkemys ja mun näkemys ja niistä on turha vääntää.
Poistatoivottavasti oot nyt tyytyväinen
Ei munkaan sanoma ilmeisesti mene perille. Tai ainakin olen aistivinani jokseenkin kiivaan tyylin sun viesteissäsi ja marttyyriksi heittäytymisen. Oma tulkintani, voin olla väärässäkin, kasvokkain kun on helpompi kommunikoida. En väittänyt, että olisit ammattitaidoton. En väittänyt, ettet olisi vain ihminen.
PoistaHuokaus. En ole sanonut, että kaikki olisivat tahallaan ilkeitä. Sellaisiakin valitettavasti löytyy. Hyvä tuuri käynyt, jollei sun työpaikaltasi ole sellaista henkilöä löytynyt. Kyllä turhautuminen ja hermostuminen on inhimillistä, mutta kuka muutenkaan käyttäytyy töissä samoin kuin siviilissä muuten? Ainakin mä käyttäydyin töissä hillitymmin kuin muualla. No, nyt se itsehillintä ei pelaa, joten en töissä olekaan. Eri asia näyttää tympääntyneeltä kassalla kuin se, että tyyliin heittää ne rahat asiakkaan käteen, eikä tervehdi/kiitä. Eri asia, jos hoitaja sanoo jotain kyllästyneesti, mutta perus hyviä käytöstapoja noudattaen kuin se, että tiuskitaan ja huudetaan. Jos niin sattuu käymään kuitenkin, niin edelleen, minä ainakin pidän hyvien tapojen mukaisena sitten myöhemmin pyytää anteeksi, JOS tajuaa olleensa inhottava ja huomaa potilaan/asiakkaan/kenen tahansa pahoittaneen mielensä.
Kyllä vaan joillain osastoilla nukkuminen on päivällä kielletty. Ihan sama, oletko valvonut viikon. Kyllä, joillain osastoilla pistetään huoneiden ovetkin oikein sitä varten lukkoon.
Niinhän se on vaikea keksiä sanottavaa, jos ei ole harmainta aavistustakaan siitä, mitä toinen kokee. Ymmärtäähän sen. Mutta miks aina pitäisi keksiä edes jotain sanottavaa? Eri asia on todeta, että "yritä" tai "koita vähän aikaa jaksaa" kuin KIELTÄÄ se nukkuminen.
Makuasioista ei voi kiistellä, jos sun mielestäsi inhottava käytös ilman anteeksipyyntöjä on ok, niin sitten se on ok. Turha sitten toisaalta myöskään odottaa saavansa mitään vuoden hoitsu-palkintoa. Näin potilaan näkökulmasta voin sanoa, että ihan ihmisenä ihmiselle oleminen, pienikin ystävällinen ele tai sana voi pelastaa jopa koko päivän.
missä vaiheessa sanoin että inhottava käytös on ok tai varsinkaan ok ilman anteeksipyyntöä? käsittääkseni totesin sen vaan olevan inhimillistä ja itsestäänselvyytenä pidin sitä että totta kai sitä pahoitellaan, ainakin omaan ja työ/opiskelututtujen työmoraaliin se tuntuu myös kuuluvan. joillakin osastoilla on kiellettyä, harvemmin se on hoitajakohtaista tai hoitajista kiinni jos on joku diktaattorivaltias osastonhoitaja siellä. pakko myöntää etten ole kyllä tuollaiseen törmännyt tai siihen että joku sitä oikeasti tosissaan noudattaisi ainakaan ihan sokeasti. sellaisia tilanteita voi tosin seurata jossa joku kokee tulleensa täysin epätasa-arvoisesti kohdelluksi jos joku toinen saa nukkua tai tehdä jotain ns. poikkeuksena koska tilanne niin vaatii ja se vääntö ja vaiva on sitten se hinta siitä kun joustaa jostain. se nyt ihan riippuu keitä osastolla on. kai siihen on nyt hyvä edes sanoa jotain eikä olla vaan hiljaa. luulisin kuitenkin ettei sun osastollas hoitsut tee asioita ja sääntöjä sen takia et ne haluu vaan olla vaikeita ja vaikeuttaa sun elämää vaan usein niihin on joku peruste jota ei ite nää. sitäkin on tosin usein vaikea selittää kun potilas tietenkin kokee tulleensa vaan selvästi väärinkohdelluksi ja julmasti sorretuksi jne. toki jos minkäännäköistä perustetta edes valittamalla ei osata antaa niin sitten voit kiukutella. ymmärrän viimeisen lauseesi paremmin kuin hyvin, usko pois, mullakin on kokemusta mielenterveyspotilaana olosta.
Poistaja sanotaan nyt vielä kerran että tolla inhimillisellä stressin aiheuttamalla huonotuulisuutena en tarkottanut mitään sellasta et voin kaikille haistatella vapaasti ja käyttäytyä inhottavasti koska mä oon vaa mä ja mua nyt vituttaa enkä voi sille mitään ja olla vielä pyytämättä anteeksi, ihan silleen lisäyksenä vielä etten oo mikään dorka ;D
No juu, täällä taitaa olla sitten kaupungissa tulehtunut työilmapiiri. Työntekijöiltäkin kun kuulee pahaa työkavereista. Eräs ystäväni kun on hoitsuna, tosin ei tällä osastolla, vaan ihan eri erikoisalalla, niin siltäkin kuulee noita juttuja.
PoistaEi kait kaikki tälläkään osastolla ole vaan perseestä ihan pelkästään mua kohtaan. On vaan pari natsia, eikä edes osastonhoitaja, vaan sellaiset, jotka ovat olleet pitempään töissä ja luovat jotkut ihan omat sääntönsä. Toiset tajuaa, että on vaan nukuttava, jos on oikeasti niin väsynyt, mutta toiset lukitsee sen oven. Tietty osastolla pitää pitää päivärytmiä yllä, kai sen tarkoitus olisi ainakin kohentaa vointia. Silti mun mielestä pari ihmistä voisi hieman höllätä. Eihän fysioterapeuttikaan käske heti kävelemään pitkää matkaa vaikka leikatulla lonkalla, vaikka pakko sillä on kävellä toki, jos sen haluaa kuntoon. En mä siis tekstissäni yrittänyt koko ammattikuntaa kirota alimpaan helvettiin - muutenhan olisin ennemmin voinut lähteä täältä livohkaan. ;D Mutta olin muistaakseni tuona päivänä vittuuntunut siitä Propralin panttaamisesta ja siitä, että eräs ei antanut nukkua. Tuossa vaiheessa mulla siis oli mesoava huonetoveri, enkä oikeasti nukkunut yhtään yötä, niin olo oli aikas karsea.
Niin no pakko myöntää että omalle kohdalle on tainnut sitten sattua aika unelmapaikkoja kun on tosi vähän ollut sellasta juoruilua ja sellasta oikeesti ilkeilyä ei oo ollut tyyliin ollenkaan. Mäkin aina kuulen noita juttuja et joku on ihan pelle mut en oo ite kohdannut. noita rutinoituneita vanhoja käpyjä kyllä tuntuu riittävän tai just noita jotka on jotenki niin kauan tehny samaa työtä et ne luulee osaavansa kaiken ja tekee vaa väkisin asioita jotka on joskus toiminu mut ei enää selkeesti toimi. ne on kyl ihan sokeeta porukkaa mut onneks yleensä niitä on vaa muutama ja täysjärkisiä hoitsuja on enemmän.. niistä suosittelen kyllä valittamaan jos perustelu on et näin on aina tehty tämä on käytäntö. ymmärrän kyllä nyt suakin tässä tai onhan toi oikeesti vittumaista ja valitusta vaan jos on tollasia tapauksia (Y) tai ainakin kunnon perustelut pitää vaatia jos ei muuta
PoistaOlen nyt muutaman kuukauden seurannut blogiasi. Odotan jokaista postaustasi. Kuvaat hienosti mielen murtumia ja arjen outoutta, keskiverto elämästä vieraantumista. Moni mietteesi on kuin omani, mutten olisi osannut asiaa yhtä hienosti ilmaista. Rakastan sitä, kuinka käytät vittu-sanaa: säästeliäästi, mutta tarpeen vaatiessa et arkaile. Toivotan sinulle voimia osastolle ja rohkeutta lähteä jälleen matkalle. Seuraava tekstiäsi jo odotellen, Lydia.
VastaaPoistaIhana. Tällaiset kommentit muistuttavat aina, miksi joskus pitäisikin käydä hieman useammin päivittelemässä blogiaan.
PoistaItselläni toisten kanssa nukkuminen samassa huoneessa on täysin mahdottomuus ja se taitaa olla yks suurimmista syistä joiden vuoksi en ole koskaan suostunut osastolle lähtemään. Jo pelkässä ajatuksessa kyseisestä tapahtumasta saa mut raivon ja paniikin valtaan, hyi! Tuntuis kyllä ett sohvalle siirtyminen on aika harmiton rikkomus ja mielestäni se pitäis sulle suoda. Tai sitt oma huone :) Paljon voimia kamppailuihisi ja toivon todella että sopiva lääkitys löytyisi <3
VastaaPoistaAh, kohtalotoveri! No täytyy sanoa, että se riippuu täysin huonetoverista. Nyt huone on vaihdettu ja nykyinen kämppikseni on harmiton ja hiljainen siinä määriin, että kun meidän sänkyjen välissä on kaappi, niin en välttämättä edes muista olevani jonkun kanssa samassa huoneessa. Kiitos <3
Poista